Muuta

Tässä kuntonyrkkeilymme pähkinänkuoressa:

  1. Ohjatut harjoitusaikamme ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 16.30-17.30.
  2. Harjoitusmaksut näet hinnasto -välilehdeltä. Maksun suoritettuasi siitä näytetään kuitti vetäjälle, joka antaa sinulle henkilökohtaisen harjoituskortin. Myös monet liikunta- ja kulttuurisetelit käyvät maksuvälineinä (ks. hinnasto).
  3. Harjoituskorttiin kerätään leimoja joka harjoituskerralta. Kortti jätetään harjoitusten alussa kuntonyrkkeilyohjaajalle ja hän leimaa ne harjoitusten aikana.
  4. Erityisiä välineitä ei tarvita. Seuralta saa harjoituksissa käyttöönsä säkkihanskoja, hyppynaruja, ym. harjoituksissa tarvittavia välineitä. Seuralla on myös myynnissä mm. käsisiteitä ja säkkihanskoja mikäli jossain vaiheessa haluaa hankkia omat välineet.
  5. Harjoitusasuksi sopii esimerkiksi T-paita, verryttelyhousut sekä sisäliikuntakengät. Käsisiteet on hyvä hankkia jo alkuvaiheessa. Ohjaajalta saat ohjeita käsisiteiden sitomiseen.
  6. Harjoituksemme koostuvat alkulämmittelystä, erilaisista tekniikka-, väline- ja lihaskunto-osuuksista sekä loppuvenyttelystä.
  7. Jokainen harjoittelee omalla vastuullaan ja huolehtii itse omasta mahdollisesta vakuutuksestaan.

            Tervetuloa mukaan!